2011/02/06

Täytekakku

Mies täytti vuosia, joten pitihän sitä juhlistaa kakulla. Kakku oli aikamoinen kokeilusöhellys. Kokeilin muun muassa Kinuskissan vinkkejä kerman koostumukseen sekä perunajauhojen lisäämistä perussokerikakkutaikinaan. Lisäksi halusin testata joululahjaani suklaan pursottamiseen.

Kakun pohja oli lähes perusohje sokerikakkupohjaan. Lasi munia (3 kappaletta), lasi sokeria ja lasi jauhoja, joista 70% on vehnäjauhoja, ja loput perunajauhoja, ja päälle hieman leivinjauhetta.

Kakun leikkasin kolmeen osaan ja kerroksiin tuli banaania ja mansikkasurvos-vadelmahillo-sekoitusta. Kuorrutteeseen laitoin tölkin Flora Vispiä ja ruokalusikallisen vaniljakreemijauhetta. Vaniljakreemijauheen yhdistäminen vispikermaan toimi hyvin, kermasta tuli paljon helpommin käsiteltävää.

Kuorrutteen levitin hieman käänteisessä järjestyksessä, ensin reunat ja vasta sitten päällinen, olisi ollut fiksumpaa tehä toisin päin. Mutta eihän sitä kaikkea tajua aina, hih. Pursotusjäljestä ei aivan tasaista tullut, pitää harjoitella lisää. (Kiitokset ihanalle kaverille, joka lainasi pursotintaan oman puutteessa!) Kakun koristelin pursotusten lisäksi hedelmäkarkeilla ja sulatetulla suklaalla.

Täytekakku koko loistossaan.

Suklaakirjoitus ehkä vielä hieman horjuvaa.

Makein terkuin,

No comments:

Post a Comment