2012/03/07

Vaippaimuja

Kestovaippojen varaston kartuttaminen on tähän asti ollut lähinnä villahousujen neulomista. Harsoja on jonkun verran. Imut puuttuivat lukuunottamatta yhtä äp:n imua.

Imun ja harson vaipattamista oli pakko testata. 
Paremman mallin puutteessa pupu alistui kohtaloonsa.

Kaappeja vain rohkeasti penkomaan. Löysin useamman froteisen vanhan pyyheliinan, jotka ovat maanneet kuosiensa takia useita vuosia kaapin pohjalla. Lisäksi kangasvarastosta löytyi kuviollista flanellia, jota aikanaan ostin kestositeiden tekemiseen. Mallia imujen mittoja varten otin Vaippailmiö-kirjasta.

Imuja leikattuna.

Surffailin useammassa nettivaippakaupassa ja kestovaippainfon foorumilla, mutta kovin kattavasti en löytänyt, montako kerrosta mitäkin kangasta olisi hyvä olla imussa. Päädyin lopulta, että varmaan imujen on parmepi olla liian ohuita kuin liian paksuja. Niitähän voi aina laittaa useamman harson/sisävaipan sisään.

Froteen leikkasin noin 30cm x 25-35cm kokoisiksi paloiksi, jotka taitoin kolmeen kerrokseen. Nämä kerrokset ajelin ympäri saumurilla. Eli yhdestä imusta tuli noin 10cm leveä ja 25-35cm pitkä.

Valmiit froteeimut.

Flanellista tein taittoimuja. Yhtä imua varten leikkasin flanellista kaksi 30cm x 25cm kokoista palaa, jotka saumurilla ompelin yhteen pyöristäen kulmissa. Vaippaan nämä imut sitten taittelen kolmeen kerrokseen, jolloin imussa on 6 flanellikerrosta. Taitetun imun kooksi tulee tällöin n. 10cm x 25cm.

Flanelliset taittoimut, toinen auki ja toinen taitettuna.

Nyt vain seuraavia pyyhkeitä tuhoamaan. Useampi odottaa jo pilkkomista...

2 comments:

  1. Onko tuo pupun päällä oleva sininen (muovi?)härpäke jokin kiinnityssysteemi?

    ReplyDelete
  2. Se on näpsy tai snappi tai mikskä sitä kukaki kutsuu. Kiinnityssysteemi siis joo, se on muovia ja siinä on semmoset pienet hakaset, jotka ottaa hyvin kiinni esim. harsoon tai nukallisiin kankaisiin.

    Ihan pienellä noita ei käsittääkseni tartte, kun ihan pieni ei liiku mihinkään, ja harson/sisävaipan päälle tulee kuitenkin kuori, mikä pitää paikoillaan.

    ReplyDelete