Kuvat: BurdaStyle.de
Hääpuvut... Omaan makuun turhan yksinkertaisia, osa muistutti juuri yöpaitaa. Onhan se toki suloista, jos morsian on kokoa keiju. Mutta harvempi morsian on. Suosikkini oli melko peittävä pitkähihainen malli. En itse ajattelisi hääpuvuksi, ennemminkin ilkeän kuningataräitipuolen puvuksi tumman viininpunaisesta kankaasta toteutettuna.
Solmuhameita näkyi useampi. Sinänsä kiva idea, solmun muodostamiin poimuihin varmaan hukkuu ylimääräisiäkin kaarteita. Ellei hame sitten asetu juuri sopivasta kaikkien makkaroiden alle. Solmuhametta oli kapeana että leveämpänä puolihameena.
Solmulla koristettuja mekkojakin löytyi. Periaatteessa etuosan solmulla saa kivan tehosteen aikaan, mutta usein jää miettimään, miten istuvuuden saa onnistumaan. Monesti kuvissa solmumallit eivät kovin hyviltä näytä. Liian usein kuva tuntuu huutavan, että tässä olisi kohta rintamukselle, jos sitä olisi. Toisaalta runsaammalla rintamuksella solmukohdan reunat helposti lörpöttävät rumasti. Ehkä pitäisi tehdä joskus solmumekko ja päästä omista ennakkoluuloista ylitse.
Pitkästä neuletakista tykkäsin. Etuhelmat eivät olleet ylipitkiä verrattuna takakappaleeseen.
Toispuoleisia prätkätakkeja lehdessä oli useammalla toteutuksella. Jostain syystä olen viehättynyt noista, vaikka omalla vartalomallineni eivät sovi mitenkään päin.
Kietaisupaidat! Innostun aina kietaisupaidoista, jos niitä jossain on. Helppo tapa miellyttää minua. Sama kietaisupaita oli pitkähihaisena ja lyhythihaisena.
Plusmalliston tarjonta oli lähinnä runsaita paitoja ja mekkoja. Yksinkertaisia malleja ja taatusti mukavia, mutta eivät mitenkään ihmeellisesti. Eivätkä todennäköisesti tee oloa yhtään pienemmäksi. Ei sillä, että siihen tarvitsisi ollakaan tarvetta.
Maaliskuun numero oli pääsiäisnumero. Eli viimeisillä sivuilla oli pupuja! Paljon pupuja! Ihania pupuprofiileita esimerkiksi tyynyihin aplikoitaviksi, supersuloinen pupumaskotti ja lapselle pupunkorvapanta.
Noiden jälkeen en millään malttaisi olla tekemättä kaikkia suloisia pääsiäis- ja pupujuttuja, vaikkei sellaisille olekaan tällä hetkellä oikein tarvetta.
No comments:
Post a Comment