2012/03/25

Hätävarapizza

Useamman kerran on tullut tehtyä pizzaa kaapista löytyvistä aineksista jääkaapin ammottaessa tyhjyyttään paremmasta ruuasta.

Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
0,6 dl öljyä

Sekoitetaan kuivat aineet keskenään, lisätään vesi. Sekoitetaan tasaiseksi ja lisätään öljy. Jaetaan taikina kahtia, ja kaulitaan / muotoillaan molemmista puolikkaista joko pyöreä pizzapohja tai uunipellin muotoinen suorakaide. Annetaan kohota puolisen tuntia.

Kohoamisen aikana pilkotaan ja valutetaan täytteet. Itse on viime aikoina tullut käytettyä kinkkua, tonnikalaa, ananasta, sipulia ja juustoraastetta. Kastikkeeksi sekoitan tomaattimurskaa ja tomaattipyrettä, johon lisään hieman mustapippuria ja oreganoa. Täytteet pohjalle ja uuniin, paistetaan 250 asteessa noin 15min.

Menossa uuniin.

Valmis pizza.

Onnistuu helposti. Täytettä ei kannata kamalasti tunkea pizzan päälle, tai pohja jää raa'an tuntuiseksi. Parempiakin pohjia toki on, mutta tämän pohjan etuna on helppous ja nopeus. Ja yleensä pohjan aineet löytyvät valmiina kaapista, ei tarvitse lähteä hakemaan tuorehiivaa kaupasta.

No comments:

Post a Comment