2012/03/26

Turvakaukalon uusi päällinen

Saimme turvakaukalon käytettynä tuttavilta joitakin kuukausia sitten. Emme olleet vielä edes ehtineet miettiä turvakaukalon ostamista. Osittain auton puutteen takia, ilman autoa ei kaukalolle tule paljoa käyttöä. Toisaalta kuitenkin jonkinlainen kaukalo pitäisi olla niitä harvoja automatkoja varten, ensimmäinen kuitenkin tulee jo pian synnytyksen jälkeen kotiutuessa.

Jos kaukalolle olisi enemmän tarvetta, harkitsisin uuden ostamista, ihan turvallisuussyistä. Nykyisessä tilanteessa satasen parin sijoittaminen muutamia kertoja tarvittavaan kapistukseen tuntui kuitenkin älyttömältä. Kaukalon päällinen oli kuitenkin kulunut, eivätkä päällisessä olleet tahrat lähteneet pesussa.

Kaukalo.

Kaukalo irroittettavan kuomun kanssa. 

Hyökkäsin penkomaan kangaskaappiani ja löysin sieltä valkopohjaista kukkakangasta ja siihen sopivaa vihreää vakosamettia. Koska kumpaakaan ei ollut järin paljon, käytin päälliseen myös lähes saman sävyistä vihreää loimutrikoosamettia. Kokonaisuudesta tuli raikas. Kukkakankaan yhdistäminen yksivärisiin kankaisiin rauhoitti sitä.

 Tadaa! Uusi päällinen!

Edestä.

Ompelin siis päällisen lähinnä huppuna vanhan päällisen päälle, vältyin vanukankaan kanssa taistelulta. Mittailin kuitukankaan avulla vanhasta päällisestä osat ja piirsin kuitukankaalle kaavat. Hieman oli säätämistä kankaiden vähyyden takia. Turvavöille tein napinlävet, ja alaosaan ja yläosaan ompeliin kuminauhat pusseihin. Yläosan annoin jäädä löysäksi tarkoituksella. Alaosassa pieni löysyys ei olisi haitannut, jos kangasta olisi ollut enemmän. Aivan tyytyväinen en ollut päällisen istuvuuteen, mutta toisaalta se ei alkuperäisessä päällisessäkään ollut huippuhyvä. Etenkin turvavyön ylimenokohta kaukalon keskellä on hieman kinkkinen, mutta se oli sitä jo alunperinkin.

Alaosa.

Takayläosa, jäi hieman pussittamaan.

Kantokahva käännettynä alas.

Jossain vaiheessa varmaan kuomukin saa uuden ilmeen, kunhan löydän sopivan kankaan.

No comments:

Post a Comment