2012/02/29

Banoffee

Olin kauan halunnut kokeilla banoffeeta. Jääkaapissakin oli ylimääräinen purkki kinuskiksi keitettyä maitoa. Lopulta sain aikaiseksi. Pohjana käytin Helsingin sanomien ohjetta, jota yhdistin muilla sivuilla olleisiin vinkkeihin.

Pohja:
250g digestivekeksejä murennettuna
100g margariinia sulatettuna

Täyte:
1 tlk kondensoitua maitoa kinuskiksi keitettynä
3 banaania
sitruunamehua
4 dl vispikermaa
2 rkl kreemiä
2 tl vaniljasokeria
kaakaojauhetta
1 keksi murennettuna

Jääkapissa oli yksi valmiiksi keitetty kinuski, joten ei tarvinnu alkaa keittelemään. Ensin siis murskattiin keksit ja sekoitettiin niihin sulanut margariini. Varmaan 200g keksiä riittää aivan hyvin. Monissa ohjeissa keksin määrä suhteessa rasvaan on suurempi, mutta tällöin pohjasta tulee hyvin mureneva.

Levitä pohja esim. irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään. Vatkaa vispikerma. Itse latoin kaksi purkkia ja sekoitin mukaan vaniljasokeria ja kreemijauhetta. Viipaloi banaanit. Levitä kinuski jähmettyneen pohjan päälle ja kinuskin päälle viipaloidut banaanit, jätä osa kuitenkin päälliosaan. Hieman voi sitruunamehua pirskottaa päälle banaanin tummumisen ehkäisemiseksi. Levitä vispikerma päälle, koristele muutamilla banaaninviipaloilla. Ripottele päälle yksi digestive-keksi murennettuna ja lisäksi kaakaojauhetta.
 


Tuli hyvää. Taivaallisen hyvää. Muuta en sitten pariin päivään halunnutkaan syödä, kun tämä herkku kummitteli jääkaapissa. Maku oli pikemminkin kermaisa kuin liian makea, kelpasi myös liian makeita vieroksuville.

No comments:

Post a Comment