2009/07/11

Rantalomailua

Jälleen eksyin hyvän ystävän kanssa rannalle istuksimaan. Iltapäivä oli mukavan lämmin, oli ihanaa istua rantahietikolla, puhella niitä näitä ja neuloa tiskirättiä. Patonkia, keksejä ja viinirypäleitä. Ja tietysti hyvää seuraa.

Rantanäkymä pienelle järvelle.

Lähistön metsätie.

Innostuin paluumatkalla poimimaan kukkia ojasta. Maljakon taioin jugurttipurkista. Jostain syystä kämpässäni ei ole yhtäkään maljakkoa. Ilmeisesti kaikki omat maljakot ovat vielä toistaiseksi jääneet lapsuudenkotiin.

Kukkakimppu upeassa maljakossaan.
Rannalla lekottelu ei ollut aivan turhaa, sain tiskirättini valmiiksi. Lankana käytin edellisessä postauksessa mainittua taivaansinistä Bambua, malli on korinpohjaneuletta. Lankaa kului n. 25g, eli kerästä jäi noin puolet jäljelle. Alaosasta tuli lörppö verrattuna muuhun, mutta eipä tuolla riskirättinä niin olennaista merkitystä ole.

Valmistunut tiskirätti!

Ruokapuolella kokeilin säilöttyjen tomaattien tekemistä. Ainakin tuoksuivat hyvälle. Tomaatteja voisi keittokirjan (Sylvia Danielssonin Piknikille!) mukaan käyttää makua tuovana lisänä pastaruokiin ja leipomuksiin. Samasta kirjasta leivoin myös suklaapähkinäkorppuja, joiden maku oli ainakin onnistunut. Rakenne ei oikein toiminut, korput murenivat hyvin helposti.

Paahdettuja tomaatteja oliiviöljyssä.
Katsoin tässä yhtenä päivänä Woody Allenin "Scoopin". Elokuva oli miellyttävän erilainen, pidin Woody Allenin ja etenkin Scarlett Johanssonin homssuisesta hahmosta. Hugh Jackmanilta en olekaan aiemmin tainut nähdä ns. kaunis poika -roolia. Loppua kohden hyvin kehitelty tarina lässähti. Ehkä ongelmana elokuvien teossa on nimenomaan keksiä hyvä loppu. Monesti tuntuu, että tarinaa viedään hyvin eteenpäin ja juonenkäänteet ovat yllättäviä. Ja sitten pam, loppuratkaisuksi vedetään joku helppo.

No comments:

Post a Comment