2011/11/27

Syklaaminpunainen Mohairjakku

Aloittelin tätä mohairjakkua jo yli vuosi sitten. Jakku löytyy Novitan vuoden 2009 syksyn numerosta. Myös Novitan sivuilta. Pidin ympyränä kiertävän helmakappaleen kuvioinnista, joka on näyttävän geometrinen, mutta silti yksinkertainen neuloa ja muodostuu vain oikeista ja nurjista silmukoista.


Lankana käytin Rose Mohairia. Jakkuun meni lankaa yhteensä 290g, eli hieman vajaa kuusi kerää. Kooksi valitsin M:n, koska aiemmin tekemäni bolero L-kokoisena oli järkyttävän suuri. Rose Mohair oli yhtä ärsyttävä neuloa kuin aina ennenkin, useamman kerran sain leikata pakkuuntunutta nöyhtää irti langasta. Helmarinkula oli mukavin neuloa, riittävän yksinkertainen, jotta huomion saattoi keskittää muuhun, mutta sen verran vaihtelua, että jaksoin neuloa koko röyhelön.


Lopputulos ei ole ihan sitä mitä halusin. Taidan neuloa aika löysää, koska kaikki Novitan ohjeilla tekemäni neuleet ovat olleet hyvin väljiä. Toisaalta en tiedä, onko jotain eroa sillä, että käytän nykyisin pyöröpuikkoja enkä tavallisia puikkoja. Eli M-kokoni on minulle hieman iso, vaikka vatsaakin on tällä hetkellä varsin mukavasti. Toisaalta neuletakki on mukavan muhkea ja varmaan lämminkin. Ja tällä hetkellä istuvista vaatteista ei muutenkaan ole niin väliksi.


Jos tekisin jakun uudelleen, neuloisin selkäkappaleen pidemmäksi, koska nyt takki jää melko lyhyeksi, minkä takia näyttää entistä leveämmältä ja isommalta. Hihatkin saisivat mielellään olla hitusen pidemmät, ehkä myös koristeellisemmat. Mutta mukava ja muhkea neule joulun viettoon. Ja niin ihanan värinen, vaikkei väri oikein toistu oikeana näissä kuvissa.

No comments:

Post a Comment