2013/05/14

Persikkatorttu

Kirjaan vihdoin ja viimein ylös suosikkiohjeeni. Olen useammankin kakun vääntänyt Pirkan ohjetta pohjana käyttäen.


Pohja:
300g digestivekeksejä murskattuna
100-150g sulatettua tai juoksevaa margariinia

Täyte:
4 liivatelehteä
2,5 dl vispiä
400g sitruunamaitorahkaa
2/3 tlk säilykepersikoita silputtuna
2 rkl persikoiden lientä

Päällinen:
3 liivatelehteä
3 persikkapilttiä
2 rkl persikoiden lientä

Koristeena tällä kertaa pari puolikasta persikkaa ja suklaakoukeroita.

Murskaa keksit kaulimella, nuijalla, monitoimikoneella. Sekoita joukkoon rasva. Levitä irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Laita liivalehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Vatkaa vispi vaahdoksi, sekoita sen joukkoon varovasti rahka ja silputut persikat. Purista liivatelehdet kuiviksi. Lämmitä persikoiden lientä kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet nestetilkkaan. Sekoita täytteeseen kaataen ohuena nauhana. Levitä pohjan päälle ja laita taas kylmään jähmettymään.

Liota ja kuivaa toiset liivatelehdet ja liuota ne lämmitettyyn nesteeseen. Sekoita pilttien kanssa samaan, ja laita jähmettymään kylmään. Välttämättä päälliseen ei tarvitse liivatelehtiä.


Persikkatorttu toimii aina, maistuu suhteellisen raikkaalle ja on helppo tehdä. Säilyy jääkaapissa useita päiviä hyvänä. Helppo tehdä ennakkoon, laittaa vain koristeet viime hetkellä. Tällä kertaa pohjaan livahti turhan paljon rasvaa, ei pysynyt kasassa kunnolla. Suklaakoristeet näyttivät kivoilta, mutta eivät toimineet kunnolla päällisen kanssa yhteen. Koostumus ja maku muuttui.


No comments:

Post a Comment