2013/04/15

Nopea marjapiirakka

Luottopiirakkani. Ainekset löytyvät helpolla ktoia, enintään kipaisee hakemassa pari kermaviiliä. Helppo saada hyvää aikaan tunninkin varoituksella.

Pohja:
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl juoksevaa margariinia
1 prk kermaviiliä

Täyte:
200g mustikoita tai muita marjoja
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet yhteen ja sekoita niiden joukkoon juokseva margariini ja kermaviili. Levitä piirakkavuokaan, vuokaa ei tarvitse voidella.

Levitä kohmeiset marjat piirakkapohjan päälle. Sekoita muut täytteen aineet yhteen ja kaada marjojen päälle. Paista 200 asteessa 35 minuuttia. Parhainta piirakasta tulee antamalla sen jäähtyä ja vetäytyä kasaan.

Ennen uunia.

Uunissa.

Lämpimänä ja tuoreena.

Hurjan hyvää aina. Parasta tulee ehkä mustikoilla, mutta ikinä ei ole tullut huonoa. Piirakka ei tosin säily kauaa, kotitonttu vetelee sen nopeasti jääkaapista kuljeksimasta.

No comments:

Post a Comment