2010/06/27

Ikuisuusprojekti edistyy!!!

Revontulihuivia olen tehnyt jo kohta kaksi vuotta, mutta viimeisen kuukauden aikana se on edistynyt huimasti. Ensimmäisen ja toisen kaavion olen saanut jo tehtyä, jäljellä enää kolmas. Tosin kolmannessa menee eniten aikaa kasvaneen silmukkamäärän takia, mutta ohje alkaa olla jo niin tuttu, että neulominen sujuu kuin itsestään.

Selvittelin siis villalangasta syntyneen kasan kesäkuun alussa ja lomamatkan lennoilla tuli huivia neulottua. Itselläni oli puiset pyöröpuikot, mitään ongelmia turvatarkastuksissa niin kotimaan kuin Jenkkilänkään päässä ei ollut.

Puolikas huivi.


No comments:

Post a Comment