Kuvat: SuuriKasityo.fi
Designer-kaavana lehdessä oli vainio.seitsonen -vaatteita. Vaatteissa mielenkiintoista koristelut, virkattuja liehukkeita ja naruja, jotka pikavilkaisulla näyttivät langanpäiltä tai repeämiltä.
Kesämekkoja lehdessä oli useampi. Usea mekoista oli toteutettu yhden kaavan muuntelulla. Mekot olivat enimmäkseen yksinkertaisia. Kaunein mekko oli vihreän ja keltaisen värinen aurinkovärjätty mekko, jossa kuviona oli käytetty kasvien lehtiä sommiteltuna. Myös lierihattu ja leveä käännettävä kangasvyö houkuttelivat sormia.
Lisää mekkoja oli toteutettu trikoosta. Yhteen mekkoon saumaan oli rypytetty kangasta, toisessa saumaan oli ommeltu liehuke. Yksi mekko oli yksiolkaiminen, johon oli tehty yksiolkaiminen yläosa. Viimeisessä mekoista väljyys oli koottu vyötärölle.
Lisäksi lehdestä löytyi empiremallinen kesämekko ja toppi, sekä porkkanahousut. Miehelle lehdessä oli paita ja irtolahjehousut. Ohje löytyi myös uimapukuun. Nuoren Suunnittelijan asuun kuuluivat joustovyötäröiset polvihousut.
Neulepuolella oli miehelle muhkeita palmikkoneulepuseroita ja naiselle kevyempiä pitsineulepuseroita. Malleja oli itse asiassa useita houkuttelevia.
Perheen pienimmille oli useampikin perusneule. Isommille tytöille löytyi useampi neulemekko.
Sisustuspuolella oli tekstiilejä pihajuhliin: aterinsuojia, esiliina, tuolinpäällisiä, patalappu.
Prinsessaliitteessä oli mekot pienille prinsessoille. Lisäksi löytyi virkattuja astioita ja erilaisia herkkuja prinsessapiknikille. Leikkimökkiin ja sen sisustukseen löytyi myös ohjeita.
No comments:
Post a Comment