2011/10/26

Union Jack -mekko

Tuttavani järjesti juhlat, joiden teemana oli erilaiset musiikkigenret. Hehee, hauskaa, kerrankin saa pukeutua. Klassinen musiikki olisi ollut houkutteleva monine muotoineen ja pukuineen, mutta jäi pois laskuista ajan puutteen ja materiaalikustannusten takia. Perusrokkari tai -poppari olisi ollut helppoa, mutta ehkä hieman tylsää. Gregoriaani. Lady Gaga. Euroviisut. Lopulta mieleen iskostui 90-luvun tyttöbändit, tunnetuimpana Spice Girls. Ihanaa kamalaa musiikkia suoraan lapsuudesta. Otetaan lempihahmoni bändistä ja hänen ikimuistettavin asunsa, ja mitä meillä on:



Englannin lipulla koristeltu mekko, ns. Union Jack-mekko ei vaikuttanut olevan vaikea toteuttaa. Tolppakorkoiset korokepohjakengät kaappini pohjalta löytyivätkin (kaappini on pohjaton aarrearkku vanhoille tavaroille), punainen peruukki löytyi pilailukaupasta. Mekkoa varten ostin hihattoman tummansininen trikoomekon (tosin hieman pidemmän kuin esikuvallaan) ja punaista ja valkoista akryylimaalia. Ensin mittailin mekkoa päälläni, jotta sain lipun paikasta mahdollisimman fiksun.

Valmiina aloittamaan!

Lattialle läjä sanomalehtiä, myös mekon sisään ja maalaus alkakoon. Hahmottelin lipun viivat liidulla. Hyvän kaavakuvan lipun viivoihin, jotka eivät mene kovin loogisesti, löysin nettisivuilta.

Englannin lipun kaavakuva.

Kovin fiksuksi valinnaksi akryylivärit eivät osoittautuneet. Peittävyys oli vähän niin ja näin, sain maalata useita kerroksia, minkä takia maalatusta pinnasta tuli jäykkä ja paksu. Toisaalta tiesin, etteivät akryylimaalit sovellu trikookankaalle, mutta oikeiden peittävien kangasvärien metsästäminen ja maalaminen kiinnittämisineen olisi ollut tuskaa, puhumattakaan hinnasta. Ja koska teen mekon lähinnä bile- tai pilailuvaatteeksi, ei työn laatu ja lopputulos ole kovin tärkeässä asemassa, vaikka periaatteessa inhoakin hutiloiden tekemistä.

Vastamaalattu mekko.

Mekko päällä. Peruukki aika räikeä.

Asu toimi hyvin, kaikki kyllä arvasivat, ketä oli tarkoitus esittää. Hieman joutui miettimään istumista, vaikka oma tekeleeni olikin alkuperäistä huomattavasti pidempi. Kaksoisleuka ja leviävä massu omasta takaa... Onneksi kyse oli kaverin luona tapahtuvista juhlista, eikä kovin julkisesta baareilusta.

Girl Power!


No comments:

Post a Comment