2011/10/01

Burda Style 10/2011

Burdan lokakuun numeron teemoina olivat klassiset mustavalkoiset vaatteet, rento boheemius, hiihtolatujen romantiikka, beigen eleganssi ja plusmallistossa värikkyys.

Kuvat: BurdaStyle.de

Itse en ensimmäiseen teemaan ihastunut, omiin silmiin vaatteet näyttivät melko tätimäisiltä. Paljon löytyi laakakauluksia, löysiä paitoja ja leveälahkeisia housuja. Kivoin vaate oli satiininen kietaisupusero, jossa pääntietä reunustivat röyhelöt.


70-luvun inspiroimassa rennommassa mallistossa oli käytetty maanläheisiä värejä ja tekoturkista, vaatteista löytyi sidottavia huivikauluspuseroita, myös leveitä lahkeita, liivejä ja maksimekkoja. Eniten pidin kietaisumekoista. Etenkin maksipituinen oli kaunis. Yksityiskohtana muotosaumojen päät oli jätetty auki. Eri asia sitten, tulisiko sitä pidettyä missään.


Talviajan vaatteet olivat lähinnä neuloksesta ommeltuja yksinkertaisi vaatteita ja asusteita. Mukana oli myös pari viittaa ja maksitakki. Suosikkini oli mekon ja ylisuuren villapaidan risteytys.


Beigen värinen mallisto oli enimmäkseen samoja vaatteita kuin edellisissä, eri kankaista toteutettuna. Viittoja on nähnyt niin paljon, että kohta voi alkaa miettiä tosissaan sellaisen tekemistä. Myös kietaisumekosta oli toinen versio. Mielenkiintoisin oli tekonahasta tehty irtokauluri. Neulottuja kaulureita on pyörinyt kuvastossa ja kaupoissa, mutta kankaasta toteutettuna mielenkiintoinen ajatus. Ja varmaan hyvin lämmin...


Kyllä, olen hulluina kietaisuvaatteisiin.


Plusmalliston vaatteet olivat lähinnä värikkäistä trikookankaista ommeltuja yksinkertaisia vaatteita. Vesiputouskaulusta yhdistettynä lepakkohihoihin ja A-linjaisia takkeja. Suosikkini oli epäsymmetrinen mekko. Pehmeät laskokset antavat tilaa vatsalle ja epäsymmetrisyys vetää huomion pois makkaroista.


Mallikuva samasta mekosta.


No comments:

Post a Comment