Mansikoita tuli ostettua myös toinen 5 kg:n laatikko ja laitettua niitä pilkottuina ja survottuina pakastimeen. Pakastimen notkuessa mansikoista tein tortun loppujen mansikoiden kuluttamiseksi. Ohjeena käytin (kas kummaa) heinäkuun RuokaPirkan Marja-hedelmätortun ohjetta. Ohje ei vaatinut uunia ja valmista tuli aika helposti.
Pieniä vaikeuksia oli ilman monitoimikonetta muussata pohjan keksit. Kokeilin vinkin mukaan muovipussissa, mutta keksien täyte tahmasi kaikki muruset ja niitä oli hieman hankala saada pois pussista. Pohjaseos ei myöskään levittynyt kovin tasaisesti. Toisaalta tämä ei haitannut, kakku pysyi kasassa ja leikkaantui hyvin.
Käytin maitorahkaa ja jätin raastetun sitruunan kuoren pois. Hyvältä maistui silti. Yksi vaihtoehto olisi käyttää sitruunalla valmiiksi maustettua maitorahkaa. Viipaloin mansikoita aina kunkin palan päälle, näin rahkatäyte ei päässyt värjääntymään. Myös koemaistajalle mansikkatorttu kelpasi, ei ollut liian makeaa.
Lisää kirjoja on tullut luettua. Lopettelin Cecily von Ziegesarin Gossip Girl -sarjan ensimmäisen osan. Tarina oli aika hömppää, toisaalta kirja oli lyhyt ja kevyt. Hyvin kävi kesälukemiseksi. Kirja jatkaa eteenpäin seuraavalle lukijalle, joka nappasi kirjan ensimmäisen sivun perusteella.
Voimasormukseni
5 years ago
No comments:
Post a Comment