2013/05/16

Nachogratiini

Tein sohvamaratonille helppoa pikaruokaa. Olen syönyt vastaavaa useita kertoja kaverini tekemänä.

Ainekset:
nachoja sopiva määrä
400g jauhelihaa
2 pientä sipulia
0,5 valkosipulia
purkki keskivahvuista salsaa
pari ripausta tacomaustetta
purkki ananasta
1 paprika
cheddarsulatejuustoa

Paistetaan jauheliha sipulien kanssa, sekoitetaan joukkoon salsa, maustetaan tacomausteella, lisätään ananas ja paprika pilkottuna, annetaan hautua ja maustua. Levitetään nachot uunipellille, siihen päälle jauhelihamössö. Asetellaan cheddarviipaleet tasaisesti päällimmäiseksi. Paistetaan 225 asteessa 10-15 minuuttia. Kannattaa syödä lämpimänä.


2013/05/14

Persikkatorttu

Kirjaan vihdoin ja viimein ylös suosikkiohjeeni. Olen useammankin kakun vääntänyt Pirkan ohjetta pohjana käyttäen.


Pohja:
300g digestivekeksejä murskattuna
100-150g sulatettua tai juoksevaa margariinia

Täyte:
4 liivatelehteä
2,5 dl vispiä
400g sitruunamaitorahkaa
2/3 tlk säilykepersikoita silputtuna
2 rkl persikoiden lientä

Päällinen:
3 liivatelehteä
3 persikkapilttiä
2 rkl persikoiden lientä

Koristeena tällä kertaa pari puolikasta persikkaa ja suklaakoukeroita.

Murskaa keksit kaulimella, nuijalla, monitoimikoneella. Sekoita joukkoon rasva. Levitä irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Laita liivalehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Vatkaa vispi vaahdoksi, sekoita sen joukkoon varovasti rahka ja silputut persikat. Purista liivatelehdet kuiviksi. Lämmitä persikoiden lientä kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet nestetilkkaan. Sekoita täytteeseen kaataen ohuena nauhana. Levitä pohjan päälle ja laita taas kylmään jähmettymään.

Liota ja kuivaa toiset liivatelehdet ja liuota ne lämmitettyyn nesteeseen. Sekoita pilttien kanssa samaan, ja laita jähmettymään kylmään. Välttämättä päälliseen ei tarvitse liivatelehtiä.


Persikkatorttu toimii aina, maistuu suhteellisen raikkaalle ja on helppo tehdä. Säilyy jääkaapissa useita päiviä hyvänä. Helppo tehdä ennakkoon, laittaa vain koristeet viime hetkellä. Tällä kertaa pohjaan livahti turhan paljon rasvaa, ei pysynyt kasassa kunnolla. Suklaakoristeet näyttivät kivoilta, mutta eivät toimineet kunnolla päällisen kanssa yhteen. Koostumus ja maku muuttui.


2013/05/13

Täytekakku taaperolle

Synttäreitä varten tein täytekakun. Suunnitelmissa oli hienoja koristeluita, mutta ananas oli homehtunut pöydälle ja aika ja energia loppuivat kesken. Kokeilin vaihtaa osan tavallisesta sokerista ruokosokeriksi.


Pohja:
6 munaa
saman verran sokeria
- 1/2 sokeria
- 1/2 ruokosokeria
saman verran jauhoja
- 1-2 tl leivinjauhetta
- 1/3 perunajauhoja
- 2/3 vehnäjauhoja

Kostutus:
appelsiinimehu (tai esim. maito, mehu)

Täytteet:
marjapiltti ja banaanisiivut
mansikkasurvos, mustikat ja kermavaahto

Kuorrutteet ja koristelu
vispi ja pari ripausta vaniljakreemijauhetta
puolitettua viinirypäleitä ja sulaa suklaata

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Lisää jauhoseos siivilän läpi ja sekoita varovaisesti sekaisin. Kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 35-40min 200 asteessa alimmalla tasolla.

Anna jäähtyä hetki ja irroita vuoasta. Irtopohjavuoka toimi yllättävän hyvin. Leikkaa 3-4 kerrokseen. Kostuta kerrokset. Lätki täytteet jokaisen kerroksen päälle, (marjapiltti+banaani tai mansikkasurvos+marjakermavaahto) ja laita seuraava kerros taas päälle. Muista kostuttaa myös kansikerros. Levitä päälle vatkattua vispiä, kannattaa aloittaa päällipuolesta ja vastan sitten siirtyä reunuksiin. Koristele viinirypäleillä ja suklaalla.


Kakku onnistui kohtuullisesti. Hieman liian mössöä omaan makuuni, olisin kaivannut vahvempia makuja. Koristeluiden kanssa meinasi tulla hermoromahdus, mutta loppujen lopuksi kakusta tuli nätti. Kynttilä unohtui...

2013/05/12

Vekkuleita taskuvaippoja.

Pitkästä aikaa taas vaippoja. Tutuille tein vauvalahjaksi S-kokoisen taskuvaipan ja taittoimun. Omalle lapselle yksi L-kokoinen taskuvaippa. Vaipat tein Kiedon vaippakaavalla. Ulkopinnan Vekkulit-pul on Myllymuksuilta ja sisäpuolen omenanvihreä coolmax Sampsukalta. Tarrat valkoista applixia.

S-kokoinen taskuvaippa



Työjärjestyksenä ompelin ensin kuminauhakujat taakse vyötärölle molempiin kappaleisiin. Etutarra päällikankaaseen, alle pala fleeceä tukevoittamaan ja estämään vuotoja. Nurjalta puolelta kappaleet yhteen puolen sentin päästä toisistaan, käännän vaipan ja tikkaan etuosan ja takaosan läheltä reunaa. Ompelen jalanteiden kuminauhakujat noin sentin päästä reunasta. Pujotan kuminauhat kujiin ja kiinnitän kuminauhat päistään edestakaisella siksakilla. Ompelen takatarrat pesutarroineen. Tadaa, vaippa on valmis.

L-kokoinen vaippa.



En ole vielä keksinyt, mikä tapa olisi kuminauhojen kiinnittämiseen parhain. Kuminauhan päät voi kiinnittää vaipan saumavaroihin sisältä, läpitikata ulkoapäin. Kuminauhat voi myös ommella koko matkalta kiinni saumavaroihin. Itse en ole sitä kokeillut, koska kuminauhan vaihtaminen on silloin hitusen haastavampaa. Toistaiseksi olen eniten tykännyt päiden ulkoapäin tikkauksesta. Toki tällöin puliin tulee muutamia reikiä, mutten ole käytännössä havainnut vaipan vuotavan sen enempää.