2009/09/20

Lankaostoksia ja säärystimet

Ostin lankoja, kun sai tarjouksesta. 4 kerää 7 veljestä. Luumua (783), verenpunaista (587), tumman ruskeaa (687) ja mustaa (099, 150g kukin). Lisäksi pari kerää unikon väristä bambua (526, 50g).

Langat.

Luumun ja mustan värisestä on suunnitelmissa tehdä itselleni säärystimet. Syksy on tullut, lenkeillä huomaa nilkkojen alkavan jo palella, eikä kaapista löydy säärystimiä. Eipä niitä montaa olekaan ollut, moneen vuoteen en käyttänyt talvisin ollenkaan housuja, joten villasukat toimivat säärystimiä paremmin.

Luumun väriset olen jo ehtinyt aloittamaan, nappasin kelttiläispalmikkokuvion kirjasta ja kaverin tekemistä säärystimistä sain idean tehdä toisen puolen helmineuletta.


Etupuoli säärystimistä.
Takaosa.
Hieman taukoa on tullut pidettyä mistään tekemisestä. Syksy on lähtenyt käyntiin ja kaikki painaa päälle. Metsässä on ihana käydä kävelemässä ja juoksemassa, jotenkin se märkä tuoksu on aivan ihana. Täysillä vesisateilla ei vain viitsi nokkaansa ulos pistää. Mutta hieman kauniimmalla ilmalla lähistön lenkkipolut ovat kauniita ja rauhoittavia, tuntuu, että saa taas kiinni olennaisista asioista.


2009/09/13

Lankasotku ja kirjoja

Paljoa ei ole tullut tehdyksi kuluneella viikolla, tenttejä kasaantuu toisensa jälkeen. Selvittelin yhtä ikuisuusprojektia. Fiksuna ihmisenä en kerinyt isoa vyyhteä ennen kuin aloin jo neuloa. Vielä parempaa seuraa, päätin muuttaa. Enkä tietenkään tätäkään ennen voinut keriä vyyhteä. Lopputuloksena nyt minulla on iso sumppu lankaa, josta pitäisi neuloa huivi selvittämisen jälkeen. Työ on kestänyt jo vuoden, suurimmaksi osaksi työ on seissyt sotkussa jossain korin pohjalla. Ohjeetkin pitäisi löytää jostain, niihin kun olen merkinnyt, millä rivillä olen menossa.


Tuleva revontulihuivi - nykyinen sotku.


Sain viikonloppuna luettua yhden kirjan, Sue Graftonin G niin kuin gangsteri. Kirja lähti saman tien eteenpäin kuukausiarvonnan voittajalle. En kovin paljoa pitänyt. Aloitin myös rinkikirjaa, Hanna Tuurin Irlantilainen aamiainen - kertomuksia vihreältä saarelta.

Katsoin myös elokuvan The Reader. Surullinen elokuva, nousi kyyneleet monessa kohtaa. Vaikeasta aiheesta olivat kyllä tehneet elokuvan, itsekin joutui miettimään, miten asiaan suhtautuisi. Jotenkin elokuva ehkä onnistui näyttämään sen hyvin, ettei maailma eivätkä ihmiset ole mustavalkoisia. Vaikeaa vain yrittää ymmärtää asioita, joita ei halua hyväksyä, kun suhtautuminen on jo valmiiksi negatiivinen. Ei sen puoleen, että niitä tarvisisikaan hyväksyä. Mutta ymmärrys harvemmin missään asiassa tekee pahaa.

Tein myös toffee-suklaamuffinsseja, mutta ei niistä sen enempää. Jotenkin tuntuu, että aina tietyn kaverin kylään tullessa kaikki leipomukset epäonnistuvat täysin. Viime viikolla pullat eivät kohonneet ollenkaan ja nyt muffinssit jäivät vuokaan kiinni. Hyvää kyllä oli, mutta esteettisyys kärsi olennaisesti.

Uuden viikon kimppuun. Kalenteri on täynnä ja silti tentti tulossa. Ilmeisesti stressikausi menossa, kaikki kiertää päässä, muttei mitään saa oikein millään tasolla aikaiseksi.


2009/09/06

Palmikkotumput ja palmikkomyssy

Kuten aiemmin tuli kerrottua, Tempo pelmahti suoraan kaupasta puikoille. Tähän mennessä on valmistunut palmikoin koristellut tumput ja myssy. Neulominen oli todella nopeaa langan ja puikkojen paksuuden takia. Näitten jälkeen on ollut tuskallista aloittaa 2,5 puikoilla konttisukkia... Tumppujen peukalosta tuli hieman kookas suhteessa muuhun lapaseen, ohjeessa olisi parantamisen varaa.


Palmikoin koristellut tumput.
Novita syksy 2009.
Novita Tempo violetti (790), 100g.

Palmikoilla koristeltu myssy.
Novita syksy 2009.
Novita Tempo vihreä (364) ja violetti (790), 100g.

Tänään oli taas vähään aikaan OuNen neuletapaaminen, mukavaa päästä porukalla neulomaan kuunnellen yleistä jutustelua. Itse tein konttisukkia, pääsin onneksi jo neliöitten neulomisvaiheeseen ja toiselle rivillekin. Ihan kaikista viisain ajatus ei tainnut olla molempien sukkien ottaminen yksille pyöröpuikoille, taidan siirtää toisen konttineuleen ajaksi toiselle kaapelille odottamaan.


Konttisukat, pari ensimmäistä raitaa neulottu.

Kaveri kävi aamusta, leivoin vaniljasilmäpullia. Täyte oli hyvää, pullataikina epäonnistui. Jostain kumman syystä taikina ei kohonnut, vaikka aiemmin ei pullataikinan kanssa ole ollut mitään ongelmia. Tosin ohje poikkesi hieman normaalista pullataikinan ohjeesta. Jäi aika sitkeäksi ja kuivaksi, eikä kovin makeaakaan ollut. Täytyy kokeilla uudestaan turvallisemmalla pullataikinalla.


Vaniljasilmäpullat, puolet satsista.

Lämpimän pullan tuoksua ja raikkaita syyssateita!

2009/09/02

Kissoja ja kirjoja

Viikonloppuna kävin ihailemassa pientä kissanpentu, joka saattaisi olla jossain vaiheessa muuttamassa ainakin osittain luokseni. Pikkuiselle ei ole vielä keksitty sopivaa nimeä, kaikki vaikuttavat hieman vääriltä, eivätkä kunnolla kuvaa juuri tätä yksilöä. Pikkuinen on mitä todennäköisimmin poika, 100% varmuutta ei kuitenkaan asiasta ole.

Tällä hetkellä Nuoska-koodinimellä kulkeva pikkukissa.

Paikalliset bookcrossarit aktivoituivat taas syksyn tullen ja pidettiin ensimmäinen syksyn tapaaminen. Pöytä täyttyi taas kirjoista, ja mukaan tuli otettua enemmän kuin annettua eteenpäin. Jonkinlainen nälkäkuuri kirjojen suhteen pitäisi pitää, luettavien kirjojen pino kasvaa kasvamistaan kun ahnehdin lisää ja vielä lisää kirjoja. Alennusmyynnistäkin olen ostanut ison kasan kirjoja, jotka pitäisi lukea. Parin euron tarjoustahan ei voi ohittaa, eihän?

Kirjapöytä miitissä, kaikki eivät mahtuneet kuvaan.

Kirjaston läheistä yleistä maisemaa, oli kaunis ilma.

Viime viikolla tuli ostettua lankoja. Ja tällä viikolla puikkoja, kun hoksasin, ettei sopivan kokoisia puikkoja löydy vielä. Ostin tarjouksessa ollutta Tempoa (2 violettia 790, 1 punainen 569 ja 1 vihreä 364; 100g /kerä) ja ihan perus 7 veljestä (2 vihreää 391 ja 1 keskiharmaa 043; 150g /kerä). Tempoista en saanut edes kuvaa, hinku päästä kokeilemaan kasvoi liian suureksi. Laitan sitten valmiista tuotteista. Olen tekemässä Temposta lapasia (peukaloa ja viimeistelyä vaille valmiit), myssyä (omituisella palmikolla) ja kaulahuivia. Ohjeet ovat syksyn Novitasta, ja täytyy myöntää, että palmikot todella sopivat Tempoon. Lanka on riittävän paksua, joten palmikko ei lyttäänny, mikä ainakin aiemmissa töissä on ollut ongelma.

Eipä muuta tällä kertaa. Opiskelut ovat verottaneet aikaa, tosin monta neule-luentoakin on ollut.