2012/08/13

Kesäkurpitsapiirakka

Päivittelytauon jälkeen hinkuaa taas päästä tekemään jotain. Pirkan lehdestä bongasin ohjeen kesäkurpitsapiirakkaan, jota päätin kokeilla.

Pohja:
~200g kesäkurpitsaa
150g margariinia sulatettuna
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1,5 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 dl maitoa

Kuorrute:
250g maitorahkaa
180g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
2 rkl sitruunamehua


Kuori ja raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Vatkaa kananmunista ja sokerista vaahto, lisää siihen kesäkurpitsa ja jäähtynyt rasva. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä voideltuun piirakkavuokaan ja paista 200'C 25min. Anna jäähtyä

Sekoita kuorrutteen aineet ja levitä pohjan päälle. Halutessaan piirakan voi koristella rakeilla.


Piirakka oli mehevää ja hieman hapanta. Ei ainakaan liian makeaa. Mausteita olisi voinut laittaa enemmänkin, vaikka nytkin olin lisännyt niitä alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna.